Ryhmä kehollisuudesta kiinnostuneita aikuisia naisia keskusteli kehonkuvasta

Koonnut: Päivi Pylvänäinen

Kehonkuva, se on iso kysymys. Kehonkuva vaikuttaa moneen asiaan vuorovaikutuksessa.

Huomio kiinnittyy paljon ulkoiseen: peilikuvaa huomioidaan; on kokemus, että pitää olla tietyn kroppainen. Kuitenkin mielessä käy, mikä merkitys kehonkuvassa on kehon liikkuvuudella. Kuinka paljon stressi ja huono olo vaikuttavat kehonkuvaan?

Hahmottaako kehonkuvan ulkoapäin vai sisältäpäin? Siinä on merkittävä ero. Kehonkuva on minäkuvan sukulainen. Hyväksyvä kehonkuva on tosi tärkeä.

Oman kehonsa voi hyväksyä, omasta kehostaan tykkää. On tunne, että on oma itsensä kehossaan. Tämä kokemus on kuitenkin hauras. Mieli lähtee helposti negaation kehään suhteessa omaan kehoon, jos toiset sanovat jotakin kielteistä tai jos esimerkiksi lääkärin tutkimuksessa, vaikkapa magneettikuvassa, ilmeneekin, että kehossa on viallisuutta ja poikkeamia. Jos kehossaan on kokenut sairaskohtauksia, keho on pettänyt, keho ei ole totellut, on pitkä tie päästä takaisin luottamukseen omaa kehoa kohtaan. Sairauksien tuomat keholliset muutokset vaikuttavat paljon kokemukseen omasta kehosta, ja vaatii pitkällistä työskentelyä päästä niiden hyväksyntään. Niissä käänteissä voi kehonsa kanssa tulla olo, mistä minua rangaistaan; kehossaan kohtaa ahdistusta ja paniikkia.

Kehonkuvaa pohtiessa tulee havaintoon, että kehon hyvinvointi vaikuttaa mielen hyvinvointiin ja mielen hyvinvointi vaikuttaa kehon hyvinvointiin. Kehonkuva muuttuu eri elämäntilanteiden myötä. Kokemusten kehollistettu integraatio voikin olla puutteellista. Kasvuvuosissa lapsuudessa ja nuoruudessa voi tulla vastaan tilanteita, jotka muovaavat kehonkuvaa paljon. Voi tulla kokemuksia, että omat keholliset taidot ja voimat eivät olekaan riittävät, omaa fyysistä suoritusta ei arvosteta, ja tästä jää särö kehonkuvaan. Ihmiset toteavat, että vasta nyt aikuisena on alkanut saada pystyvyyden kokemuksia kehollaan.

Suhteessa omaan kehoon fyysisen toimintakyvyn vaatimus voi olla todella korostunut. Kehonkuvassa vaativuus voi siis liittyä myös suorituskykyyn, ei pelkästään ulkoiseen olemukseen. Ihmisillä on kokemuksia, että on jossain vaiheessa suorituksilla hakannut itsensä ihan loppuun ja on ollut hullu testatessaan kehonsa rajoja. Siitä on pitkä tie lempeyden löytämiseen. Sillä välin kehonsa kanssa voi joutua kohtaamaan paljon kipua.

Kehon olemukseen, pituuden ja painon kasvun nopeuteen tai hitauteen liittyvät kommentit voivat vaikuttaa todella paljon siihen, millaiseksi kehonkuva muovautuu. Vielä aikuisenakin muistaa vahvasti kehollisina tuntemuksina sen, miltä tuntui, kun lapsena ja nuorena oli aina olo, että on vääränlainen. Aikuisemmalla iällä vaikuttavat paljon yhteiskunnassa ja somessa yleisesti havaittavissa olevat asenteet: lihavuus on ongelma, painoa saisi olla vain tämän verran, aina pitäisi kontrolloida syömistään ja treeniään, makkaroita ei saisi olla. Missä on hyväksyntä? Miten voisi kokea olevansa naisellinen, seksikäs ja ihana juuri sellaisena kuin on?

Muutokset kehossa, lihomiset ja makkarat ja kauniin brasilialaisen pyllyn puuttuminen tuovat tunteen, että en ole tällä kehollani riittävä.

Kun ihmiset kertovat suhteesta omaan kehoonsa, keskustelussa voi myös nousta kokemus, olenko minä ainoa, joka suhtautuu kriittisesti omaan kehooni? Muutokset kehossa, lihomiset ja makkarat ja kauniin brasilialaisen pyllyn puuttuminen tuovat tunteen, että en ole tällä kehollani riittävä. Viriää vahva kiukku: helvettiin puntarit ja liian pienet vaatteet. Ostan isompia, olen tällainen kuin olen, huomautan miehelleni, näetkö komeiksi suurentuneet rintani. Voi suhtautua kriittisesti myös terveyskeskusteluun: onko tosiaankin realistista, että terveellisintä olisi olla laiha, kun samalla tutkimustulokset näyttävät, että pitkää elinikää ennustaa pikemminkin kohtuullisen hyvä määrä massaa kehossa.

Miten auttaa ihmistä, jonka kehonkuva on kielteinen?

Ihmisten kokemuksissa tanssitunnit ovat olleet pelastajana, kun tunneilla on saanut olla mitä on, liikkua ja ilmaista itseään. Hyväksyntä, lämpö kohtaamisissa, nähdyksi tuleminen ja suhtautuminen ihmiseen kokonaisuutena ovat auttaneet. Tärkeä kysymys on se, miten eri vuorovaikutuskokemukset meidän kehonkuvaamme vaikuttavat. Raju kehosuhde pääsee kehittymään, kun ympäristöstä tulee syytöksiä, että olet vääränlainen, huono, ja vaatimuksena on survoa keho johonkin muottiin. Tästä koituu karmiva paine, jossa kehonsa tuntee niin vääränä, kiristävänä ja kuumana, että kehostaan haluaa irti. – Siitä saa saatanan työmaan, ja samalla tajuaa välttämättömyyden, että siitä on päästävä läpi ja eteenpäin, mutta helppo se tie ei ole. Vaikeus ei tule pelkästään itsen sisältä, vaan myös ympäristön ja toisten ihmisten toiminnasta ja viesteistä itseä kohtaan.

Siitä saa saatanan työmaan, ja samalla tajuaa välttämättömyyden, että siitä on päästävä läpi ja eteenpäin, mutta helppo se tie ei ole.

Kehonkuvan ongelmana ei välttämättä ole pelkkä kielteisyys. Mitä jos omasta kehostaan on irrallinen, jos ei tunnista sitä? Mitä jos kehonkuva on turtunut tai kehonkuva on muodoton, hahmoton möhkäle, suhde omaan kehoon selkiintymätön? Kehonkuvaa voi sävyttää myös se, että ei ole sanoja kehosta kerrottaessa. Ihminen on loputtoman paljas, kun asettuu katseelle alttiiksi. Miten osaamme sen kohdata ja miten osaamme puhua siitä niin, että sanoitukset voivat olla tueksi, eivät haavoittaisi? Voisiko päästä myönteisesti kokemaan, että toinen näkisi itsessä jotakin, mitä itse ei vielä näe?

Keho on tärkeä kantaja. Se kantaa tunteita ja ajattelutapoja. Kehon viestien tutkiminen on tärkeä työväline. Miten kehonkuva voi tasapainottua? Miten ulkoinen liike ja joustavuus voivat heijastua myös sisäiseksi joustavuudeksi ja liikkuvuudeksi? Niin itsen sisäisessä kokemusmaailmassa kuin ympäristössä ja yhteisössäkin on paljon kehoon kohdistuvaa vaativuutta ja kielteisyyttä. Näistä huolimatta elämän käänteissä voi myös päätyä ymmärrykseen, että minun kehoni on suostunut kulkemaan minun kanssani. Voi tehdä valinnan, että tästä kehosta, tästä kanssakulkijasta en suostu ajattelemaan tai puhumaan pahasti. Niin kauan kun säilyy sisäinen tunne, että keho on hyvä ja keho on riittävän pystyvä, niin keho on ok ja se riittää. Haluan olla onnellinen tässä kehossa, kuten se on.

Kirjoittaja: Päivi Pylvänäinen, psykologi, tanssi-liiketerapeutti ja Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n puheenjohtaja