EADMT General Assembly 4.–6.10.2019, työpajapäivä 4.10.

Kumpikaan meistä, Sini-Maria ja minä, ei ollut aikaisemmin käynyt Lissabonissa, jossa Euroopan Tanssiterapiayhdistyksen (EADMT) yleiskokous pidettiin viime vuonna. Lentokoneessa juttelimme siitä, kuinka tämä kokous on mahtava tilaisuus päästä näkemään ja kuulemaan, mitä muissa maissa tapahtuu tanssi-liiketerapian saralla. Sini-Marialle tämä oli toinen kerta, kun hän osallistui  EADMT:n kokoukseen. Vuonna 2018 hän oli Ateenan kokouksessa delegaattina Liisa Jaakonahon toimiessa varadelegaattina. Oli hyvä, että toisella meistä oli jo  kokemusta tästä yhteisöstä, jotta osasimme paremmin asennoitua tulevaan. 

Matkamme sujui hyvin, ja pääsimme sujuvasti yöpaikkaamme, joka oli lähellä Lissabonin psykiatrista sairaalaa, kolmipäiväisen EADMT-kokouksen tapahtumapaikkaa. Aion kertoa pääasiassa ensimmäisen päivän ohjelmastamme, joka sisälsi sairaalaan tutustumista sekä tanssiterapiatyöpajoja. 

Perjantaina 4.10.2019 pääsimme opastetulle kierrokselle psykiatriseen sairaalaan. Saimme kuulla, että sairaalassa työskentelee palkattuina kaksi tanssiterapeuttia, joista toinen vieläpä kokopäiväisesti. Tämä tieto sai osakseen suuret aplodit. Kuinka edistyksellistä! Lissabonin sairaala henki taidemyönteisyyttä ja kuulimmekin, että siellä hoitomenetelminä hyödynnettiin kuvataide-, musiikki- ja tanssi-liiketerapiaa. Tämän lisäksi käytössä oli erillinen askartelupaja, jossa terapeutti auttoi potilaita luomaan luontotaideteoksia sekä muita käsitöitä. Taulut ja muut taideteokset, joita tehtiin kuvataidepajassa, olivat myös myytävänä, ja joukossa oli todella hienoja teoksia. Olisin varmasti ostanut jonkin niistä, mikäli olisin saanut sen kuljetettua Suomeen. Rahat tauluista menivät suurimmaksi osaksi potilaille itselleen, vain pieni osa meni tarvikekustannuksiin. Potilaat osallistuivat aktiivisesti myös toimintaterapiaan, jossa valmistettiin muun muassa ruokaa ja leivonnaisia. Sairaala-alueella olevassa ravintolassa toimi potilaita tarjoilijoina. Tämä oli osa työelämäharjoittelua, totuttelua töihin paluuseen.

Koska sairaala oli aivan lentokentän lähellä, lentokoneita lensi jatkuvasti hyvin matalalta ja aivan sairaalan päältä. Tämä aiheutti todella voimakasta lentomelua, joka häiritsi jossain määrin myös iltapäivän työpajojamme. Välillä jouduimme keskeyttämään keskustelun odottaaksemme, että lentokone ylittää sairaalarakennuksen. Sairaalakierrosta opastanut PR-henkilö kertoi, että lentomelussa on kuitenkin se hyvä puoli, että kaupunki ei todennäköisesti sen vuoksi ota sairaalan hienoja tiloja muuhun käyttöön ja psykiatrinen sairaala saa näin ollen olla rauhassa. Sairaalan perustaja, Julio de Matos, oli itse suunnitellut sairaala-alueen hienot rakennukset, mutta ne valmistuivat vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1942. Portugalilainen ystäväni kertoi, että taidetta alettiin hyödyntää psykiatrisessa hoitotyössä vallankumouksen jälkeen eli 1970-luvulla.

Elementti- ja tutkimushanketyöskentelyä

Perjantai-iltapäivän työpajoissa oli paljon osallistujia ja me osallistuimme Sini-Marian kanssa ensin italialaisen Elena Cerruton työpajaan. Hän kertoi tanssiterapiaprojektistaan psykiatrisessa sairaalassa sekä omasta työskentelyfilosofiastaan, jossa hän yhdistelee kiinalaista lääketiedettä, neurofenomenologiaa sekä neurotiedettä yleisemminkin. Neurofenomenologia oli meille aiemmin tuntematon tieteenhaara, mutta tiedonhaun kautta kävi ilmi, että se on Fransisco Varelan (1996) kehittämä, ihmisen tietoisuuden tutkimusmenetelmä, joka yhdistää neurotieteen kokeellisia ja määrällisiä menetelmiä fenomenologian kokemuksen tutkimuksen menetelmiin. 

Tutkimme Elenan työpajassa kehon liikkeen avulla kiinalaisia elementtejä (puu, tuli, maa, metalli ja vesi). Jokainen elementti sijoitettiin tilallisesti eri ilmansuuntiin salissa: puu itään, tuli etelään, metalli länteen, vesi pohjoiseen ja maa keskelle salia. Liikuimme näissä salin osioissa myötäpäivään ja jossain sivulauseessa muistan kuulleeni, että Elena olisi sanonut vastapäivään liikkumisen olevan epäluonnollinen suunta. Ilmeisesti nämä elementit kuvastivat jollain tapaa myös elämän kiertokulkua syntymästä kuolemaan ja kuolemasta syntymään päin liikkuminen olisi näin ollen epäluonnollista.

Elementit toimivat tässä harjoituksessa kehyksenä, missä oli tarkoitus tutkia kehontuntemuksia kuunnellen, kuinka voimme liikkua kohti hyvää oloa. Työpajan aikana oli myös muutama muu lyhyempi harjoitus. Mielenkiintoinen havainto oli, että italialaisen Elenan harjoitteet olivat hyvin samankaltaisia kuin mitä olimme kokeneet omissa koulutuksissamme: minä Helsingin Taideyliopiston järjestämässä koulutuksessa ja Sini-Maria Lontoon Goldsmithsin yliopistossa käymässään koulutuksessa. Tästä voinee päätellä, että tanssi-liiketerapiakoulutuksissa on paljon samankaltaisuuksia myös käytännön harjoitusten tasolla maasta riippumatta. 

Työpajan osallistujamäärän ollessa suuri, harjoitukset jäivät ehkä hieman demomaisiksi. Pohdimme jälkeenpäin, että kehon tilaan pääseminen vaatii paljon aikaa ja mieluummin vähän pienemmän ryhmän. Silti oli mukava liikkua ja kuulla Elenan työskentelystäkin jotain. Projektissa, jossa hän oli työskennellyt, tanssi-liiketerapia oli pakollinen osa psykiatrisessa sairaalassa olevien potilaiden ohjelmaa. Elena kertoi, kuinka työskentely oli alkuvaikeuksien ja houkuttelun jälkeen kuitenkin lähtenyt käyntiin ja osa potilaista oli selvästi saanut keinoja itseilmaisuunsa tästä työskentelystä. Varsinaisia tutkimustuloksia Elena ei kuitenkaan esitellyt, sillä ymmärtääkseni tämä oli enemmänkin kehittämis- ja kokeiluhanke kuin tutkimushanke. 

Päivän toisessa työpajassa keskityttiin ideoimaan erilaisia tanssi-liiketerapiatutkimushankkeita. Rosa Maria Rodriguez, jonka erityisalaa on koulutustutkimus, ohjasi pienryhmätyöskentelyä. Työpaja avasi käytännön harjoitusten myötä tutkimuksen tekemisen eri osa-alueita rahoituksen hankkimisesta tutkimusaiheen rajaamiseen ja metodologiaan. Kunnianhimoisena tavoitteena oli muodostaa pienryhmissä puolentoistatunnin aikana alustavia tutkimussuunnitelmia tutkimuskysymyksineen. Tämä oli arvatenkin haastavaa erilaisia taustakoulutuksia omaavien tanssi-liiketerapeuttien muodostamissa ryhmissä. Toisilla oli tutkimuskokemusta ja toisilla ei. Itseäni tämä hieman turhautti, sillä tiedän kokemuksesta, että hyvän tutkimuskysymyksen ja -asetelman muodostamiseen kuluu usein pitkiäkin aikoja ja vaatimus puristaa tutkimussuunnitelma puolessa tunnissa kasaan oli mielestäni täysin mahdoton tavoite.

Koska kaikki tanssi-liiketerapeutit eivät ole tutkijoita – eikä mielestäni pidäkään olla – tutkimushankkeissa tulisi olla moniammatillinen työryhmä suunnittelemassa yhdessä tutkimuksen toteutusta. Tanssi-liiketerapeuteilla on intoa ja tarvetta todistaa tanssiterapian toimivuutta poliittisille tahoille, mutta tämä into voi värittää liiaksikin tutkimuksen tekemistä, jossa kuitenkin täytyisi olla aluksi ei-tietävä ja kysyvä ennakkoasenne. Monipuolista tanssiterapiatutkimusta kuitenkin tarvitaan ja siitä oltiin yhtä mieltä myös EADMT:n kokouksessa. Itse meninkin mukaan EADMT:n tutkimuksen kehittämisen työryhmään, jonka tarkoituksena on edistää tanssiterapiatiedon saatavuutta ja luoda kansainvälisiä tutkijaverkostoja. 

Samat asiat askarruttavat eri maissa

Tutustuminen niin Lissabonin sairaalaan kuin kansainväliseen tanssiterapiayhteisöön oli erittäin antoisa ja silmiä avaava. Päivän aikana kävi selväksi, että myös muualla kuin Suomessa, kamppailu tanssi-liiketerapian ja muiden taideterapioiden tunnustamiseksi osaksi psykiatrista hoitotyötä on edelleen hyvin kesken, vaikka joissain maissa onkin otettu edistysaskeleita. Turhautuminen oli kuitenkin käsin kosketeltavaa.

Yleisiä kysymyksiä eurooppalaisten kollegoidemme keskuudessa tuntuivat olevan: ”Miksi terveydenhuollon poliittiset päättäjät eivät hyväksy tanssi-liiketerapiaa osaksi tarjolla olevia terapiamuotoja? Miksi tanssiterapeuttien ei anneta auttaa, kun kuitenkin jo monin tutkimuksin on osoitettu, että useat hyötyvät kehollisia menetelmiä ja tanssitaidetta yhdistelevästä terapiamuodosta?” Näiden kysymysten parissa työskentelemme myös Suomen Tanssiterapiayhdistyksessä ja tavoitteenamme on etsiä keinoja tanssi-liiketerapian hyväksymiseksi osaksi terveydenhuollon terapiavalikoimaa ja lisätä näin mahdollisuuksia useammille apua tarvitseville ihmisille päästä halutessaan tanssiterapiaan ilman, että he joutuisivat sitä itse kokonaan kustantamaan.

Sini-Maria Tuomivaara on (MA, tanssi-liiketerapeutti) on Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n varapuheenjohtaja ja EADMT-delegaatti. Kiitos oikoluvusta ja kommenteista Sini-Maria Tuomivaaralle.

Teksti ja kuvat: Pauliina Jääskeläinen

Kirjoittaja: Pauliina Jääskeläinen, tanssi-liiketerapeutti, nuorempi tutkija Lapin yliopistossa, tanssinopettaja; Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n hallituksen jäsen ja EADMT-varadelegaatti. 

Lähde: Varela, F. J. (1996). Neurophenomenology: a methodological remedy for the hard problem. Journal of Consciousness Studies, 3, 330–349.