Helsingin Sanomat julkaisi 4.3.21 masennuksen hoidon tutkimuksesta jutun ”Ulos umpikujasta”. Juttu kertoi ulkomailla tehdyistä tutkimuksista, joissa yhdellä psilosybiini-psykedeeliä sisältävällä kapselilla oli hoidettu masentuneita ja ahdistuneita syöpäsairaita henkilöitä sekä kahtatoista vaikeahoitoisesta masennuksesta kärsinyttä potilasta.

Tutkittavien mieliala oli korjaantunut. Interventiossa tutkimushenkilöt olivat psykedeeliannoksen jälkeen viettäneet 6–8 tunnin mittaisen trippinsä toisen henkilön seurassa ja keskustelleet yhdessä aineen herättämistä olotiloista ja mielikuvista. Suomessa on toimittu masennuksen tutkimuksessa toisin. Kela on rahoittanut tutkimushankkeen, jossa tutkittiin ryhmämuotoisen tanssi-liiketerapian käyttöä kuntoutusmuotona masentuneille aikuisille.

Masennus kehollisena kokemuksena

HS:n jutussa kuvattiin, että masennus on hitaasti käynnistyvä sairaus, johon liittyy kehossa kytevä hiljainen stressihormonien aiheuttama tulehdus. Masennuksen hoitoon liittyen on todellakin syytä tutkia, mitä kehon kokemuksen tasolla tapahtuu, mutta ei ainoastaan stressihormonien kautta, vaan myös siitä näkökulmasta, mikä on masentuneen henkilön kehollinen kokemus itsestä ja vuorovaikutuksesta toisten kanssa.

Sekä oman väitöskirjani osatutkimuksessa, että tuossa isommassa, Kelan rahoittamassa tutkimushankkeessa (Pylvänäinen ym. 2021), jossa mukana oli noin 150 tutkittavaa, käytettiin kehonkuvakyselyä, jolla tuota kokemusmaisemaa kartoitettiin. 

Molemmissa aineistoissa masentuneet tutkittavat kuvasivat menneestä elämästään muistoja kehoon kohdistuneista rajojen rikkomisista. Hyvin monella oli kokemuksia kehoon liittyvästä haukkumisesta, ulkopuolisuudesta, seksuaalisesta häirinnästä tai hyväksikäytöstä, perheessä tapahtuneesta väkivallasta tai vaikeista menetyksistä.

Näistä kehoon jää sekä stressitila että kehollista ennakointia siitä, mitä ihmisten kanssa tapahtuu. Luottaminen käy vaikeaksi. Itsen ja oman kehon hyväksyminen ja kuunteleminen käy vaikeaksi. Yhteyteen tuleminen käy vaikeaksi.

Molemmissa aineistoissa masentuneet tutkittavat kuvasivat menneestä elämästään muistoja kehoon kohdistuneista rajojen rikkomisista.

Tavanomainen hoito ei tehoa

Läsnäoleva ja ihmisen kokonaisuutta kunnioittava kohtaaminen olisi olennainen osa masennuksesta toipumisessa. HS:n jutussa haastateltu lääkäri Antti Hupli, joka oli osallistunut Iso-Britanniassa tehtyyn psilosybiini-tutkimukseen terveenä tutkimushenkilönä, kertoi omasta kokemuksestaan: aineen vaikutuksen alaisena ollessaan hän oli muun muassa tuntenut pelkoa siitä, ettei kukaan halua olla hänen kanssaan enää tekemisissä. Huplin kokemuksessa havahduttaa esiin noussut kysymys: miten voin olla toisten kanssa. Masennuksen hoidossa tulisi päästä turvallisesti ja rakentavasti tutkimaan sitä, miten ihminen on itsessään ja yhdessä toisten kanssa.

Terapian jälkeen osallistujat raportoivat aiempaa enemmän itsen ja kehon havainnointia, hyväksyntää, uudenlaisen toiminnan kokeilemista, neutraaliutta ja myötätuntoa.

Meidän tutkimuksessamme toimintaympäristö tarjottiin tanssi-liiketerapian keinoin. Ryhmiä ohjasivat tanssi-liiketerapeutit, jotka olivat saaneet koulutuksen tutkimusta varten suunnitellun interventiosisällön käyttämiseen ryhmien ohjauksessa.

Ryhmissä liikuttiin ja keskusteltiin liikkeen tuomista kokemuksista. Tulokset olivat hyvät. Kontrolloidussa ja satunnaistetussa tutkimusasetelmassa vointi kohentui tutkimushenkilöillä, jotka osallistuivat tanssi-liiketerapiaan. Muutosta ei tapahtunut kontrolliryhmässä, jossa tutkittavat jatkoivat tavanomaista hoitoaan. Tämä ilmiö säilyi myös kolmen kuukauden seurantamittauksessa.

Terapian jälkeen osallistujat raportoivat aiempaa enemmän itsen ja kehon havainnointia, hyväksyntää, uudenlaisen toiminnan kokeilemista, neutraaliutta ja myötätuntoa. Tällaisilla toimintatavoilla ihminen voi myös arjessaan jatkaa pyrkimyksiään olla yhteydessä sekä itseensä että toisiin.

Masennuksen hoidossa ihminen tulisi kohdata vuorovaikutuksellisena, kehollisena ja kokonaisvaltaisena toimijana, joka tarvitsee riittävän turvallisen tilan olemassa olemiselleen.

Päivi Pylvänäinen, psykologi, tanssi-liiketerapeutti ja Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n puheenjohtaja