Hallitus

Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n hallituksen muodostavat kaudella 2024–2025:

  1. Nimi
  2. Tehtävä hallituksessa
  3. Millä tavalla TLT liittyy (työ)elämääsi?
  4. Muita kiinnostuksen kohteita

  1. Marianna Räsänen
  2. Puheenjohtaja
  3. Toimin yrittäjänä Kehosfääri Oy:ssä Jyväskylässä. Kahden tanssi-liiketerapeutin kokoinen yrityksemme työskentelee sekä yksilöiden että ryhmien kanssa tanssi-liiketerapian ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa. Yhdistyksen puheenjohtajana pidän tärkeänä yhteistyötä alan toimijoiden kesken ja pyrin työskentelemään aktiivisesti tanssi-liiketerapian aseman kehittämiseksi Suomessa.
  4. Olen koulutukseltani myös draamaopettaja, kieltenopettaja, lyhytterapeutti sekä joogaopettaja. Olen loputtoman kiinnnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kaikista kehon ja mielen pienistä sopukoista. Kehollisuus on vahvasti mukana kaikilla elämäni osa-alueilla, oli kyse sitten tanssi-liiketerapiasta, teatterin tekemisestä tai vapaa-ajan harrastuksista. Harrastan myös niitä asioita, mitä työssäni teen.

Sähköposti: puheenjohtaja(at)tanssiterapia.net

 

  1. Meri Nisula
  2. Varapuheenjohtaja
  3. Valmistuin tanssi-liiketerapeutiksi v. 2014 ja olen mm. työskennellyt nuorten kanssa sekä ohjannut masentuneiden työikäisten terapiaryhmiä. Pohjakoulutukseltani olen erityisopettaja, ja työskennellyt aiemmin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Tällä hetkellä toimin yrittäjänä kahden tanssi-liiketerapeutin yrityksessä Kehosfäärissä Jyväskylässä. Olen kouluttautunut myös yin jooga-ohjaajaksi.
  4. Olen kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä terveyden monitahoisista kysymyksistä. Haluan edesauttaa niin yksilöitä kuin yhteisöjäkin löytämään palautumisen sekä itsetuntemuksen lisäämisen keinoja elämäänsä. Luonnossa liikkuminen on tärkeä osa elämääni.

  1. Kaisa Kella
  2. Sihteeri
  3. Työskentelen opettajana sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksessa Stadin Ammattiopistossa, jossa opetan työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen aiheita sekä toiminnallisia menetelmiä asiakastyössä. Tanssimmekin silloin tällöin, ja se on aina palkitsevaa, mutta koen myös, että tanssi-liiketerapeutin taidot ovat hyödyksi erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ryhmien parissa, joissa opiskelijat tulevat monenlaisista kulttuuritaustoista ja elämäntilanteista ja joissa on paljon tuen tarvetta. Tanssi-liiketerapeuttina olen toiminut sivutoimisesti keskittyen hyvinvointiryhmien ohjaamiseen. Olen ohjannut myös masennusryhmiä, ja työstän aiheesta väitöskirjaa. Tällä hetkellä työaikani pyhittyykin erilaisissa jaksoissa tutkimukselle ja opetustyölle.
  4. Vapaa-ajalla tykkään olla perheen kanssa, lukea, ulkoilla luonnossa, ehtiessäni käydä joogaamassa. Tavoitteenani häämöttää tulevaisuudessa tilanne, jossa voin harjoittaa tanssi-liiketerapeutin käytännön työtä yhä enemmän ja uudenlaistenkin asiakkaiden kanssa, muun muassa ikääntyvien kanssa tehtävä työ kiinnostaa.

Sähköposti: sihteeri(at)tanssiterapia.net

 

  1. Päivi Pylvänäinen
  2.  Hallituksen varsinainen jäsen
  3. Työskentelen psykologina ja tanssi-liiketerapeuttina Pirhan erikoissairaanhoidossa mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä yksityisenä ammatinharjoittajana. Olen tehnyt tanssi-liiketerapian tutkimusta väitöskirjatyössäni sekä Kelan rahoittamassa tutkimushankkeessa. Olen mukana tanssi-liiketerapiakoulutuksissa kouluttajana. Yhdistyksen aiempana pitkäaikaisena puheenjohtajana olen pitänyt tärkeänä, että pyrin työskentelemään tanssi-liiketerapian aseman kehittämiseksi Suomessa.
  4. Keho, liike, keholla kokeminen ja kehollinen vuorovaikutus ovat loputtomasti kiinnostavia! On huikeaa, miten kehon liikkeen äärelle aistien tuleminen vie niin olennaisiin asioihin elämässä. On onnellista ja elinvoimaamme tukevaa, että näihin voi aina palata.

 

  1. Silja McNamara
  2. Hallituksen varsinainen jäsen, EADMT delegaatti, tiedotusryhmän jäsen
  3. Olen väitöskirjatutkijana Tampereen yliopiston Terveystieteissä ja tutkin tanssi-liiketerapian vaikutuksia sureviin leskiin. Valmistuin tanssi-liiketerapeutiksi Roehamptonin yliopistosta vuonna 2011 erikoistuen suruterapiaan. Olen työskennellyt tanssiliiketerapeuttina Suomessa sekä Englannissa mm. surevien, syöpää sairastavien/kuntoutujien sekä erilaisten maahanmuuttajaryhmien kanssa. Olen myös tanssitaiteilija (BA Hons) ja teen yhteisötaidetta ja kulttuurihyvinvoinnin työpajoja VS-alueella eri kohderyhmille. Teen töitä myös mielenterveyden parissa.
  4. Tanssi ja liike ovat kaikissa muodoissaan tärkeä osa elämääni. Vapaa-aikani vietän mieluiten luonnossa liikkuen perheeni kanssa. Pidän kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta.

  1. Meri Erkkilä
  2. Rahastonhoitaja
  3. Opiskelin tanssi-liiketerapiaa Rotterdamissa Codarts taidekorkeakoulussa, josta valmistuin vuonna 2019. Työskentelen erityisluokanopettajana TLT:n periaatteita käyttäen. Lisäksi pidän TLT-työpajoja ja otan vastaan yksityisasiakkaita Helsingissä. Olen tutkinut sekä kiinnostunut turvallisesta tilasta TLT:ssa sekä työssäni autismikirjon nuorten parissa.
  4. Luonnossa koiran kanssa liikkuminen hoitaa kehoa ja sielua. Pidän yllä omaa tanssia ja luovuutta nykytanssin ja improvisaation muodossa sekä kirjoittamalla ja lukemalla runoutta.

 Sähköposti: rahastonhoitaja(at)tanssiterapia.net

  1. Katja-Maaria Puranen
  2. Hallituksen varsinainen jäsen, tiedotusryhmässä
  3. Olen valmistunut 2017 Tanssi-liiketerapeutiksi neljävuotisesta koulutuksesta Roiha-Instituutista.Teen kokopäivätoimisesti Kehonpolku Ky yrityksessäni yrittäjänä tanssi-liiketerapiaa yksilöille ja ryhmille sekä opiskelen parhaillaan myös keho-orientoituneeksi työnohjaajaksi, jossa myös käytän tanssi-liiketerapian joitakin valittuja menetelmiä. Ammatilliset erityisen kiinnostuksen kohteet ovat TLT masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden ja traumojen hoidossa, TLT häpeätrauman purkamisessa ja kiintymyssuhdetraumoissa, TLT syöpäkuntoutuksessa, TLT vammaispalvelun asiakkailla, sekä sanaton kehoviestintä organisaatioissa.
  4. Liikun vapaa-ajallani paljon luonnossa ja perheeni ja koirani kanssa. Harrastan tanssia, laulua, käyn kuntosalilla ja pyöräilen. Luonto, liike ja luova tekeminen kaikissa muodoissaan ovat minulle hyvin tärkeitä nautinnon lähteitä.
 

  1. Saila Lehtonen
  2. Varajäsen
  3. Valmistuin tanssi-liiketerapeutiksi Taideyliopiston koulutusohjelmasta keväällä 2017. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen sosionomi, ja olen tehnyt hyvin monenlaisia sosiaalialan töitä. Viimeiset kymmenisen vuotta olen työskennellyt lastensuojelussa. Pyrin hyödyntämään terapiaosaamistani mahdollisuuksien mukaan työssäni, mutta toivon, että jonain päivänä voin tehdä tanssi-liiketerapiaa päätyönäni.

 

 
 

  1. Saara Soikkeli
  2. Hallituksen varajäsen, tiedotusryhmässä.
  3. Valmistuin tanssi-liiketerapeutiksi 2016 Taideyliopistosta. Tällä hetkellä ohjaan tanssi-liiketerapeuttisia hyvinvointiryhmiä ja yksilöterapioita. Olen erityisen kiinnostunut somaattisesta liikkeestä ja luovan liikkeen mahdollisuuksista. Bartenieff Fundamentals on ollut erityisen mielenkiintoni, lisätutustumisen ja käytön kohteena opinnoista saakka. Lisäksi toimin itämaisen tanssin ja pilateksen ohjaajana sekä yrittäjänä (eli sihteeri, siivooja, toimitus- ja taiteellinen johtaja ym) tanssistudio Tanssikeitaalla Helsingissä.
  4. Taide- ja luontokävelyt, perhe-elämä, lukeminen ja oppiminen. Ottaa yhteyttä myös ruotsiksi ja englanniksi.

  1. Sonja Jokiranta
  2. Toimin hallituksen varajäsenenä, työskentelyni painottuu erityisesti tanssiterapian yhteiskunnallisen aseman edistämiseen liittyviin teemoihin, viestintään ja tiedottamiseen sekä uusien ideoiden kehittämiseen.
  3. Työskentelen kehollisten menetelmien parissa tanssi-liiketerapiakliinikkona monenlaisten kohderyhmien kanssa. Lisäksi teen hoiva- ja kulttuurimaatilallani eläinavusteista työtä Luovuuden Lakeus -yrityksessäni. Olen myös kouluttanut luovia ja kehollisia menetelmiä pitkään. Hyödynnän tanssi-liiketerapeuttisia menetelmiä myös työnohjaustyössä, jota toteutan erityisesti sote-sektorin ammattilaisten parissa.
  4. Uusien ideoiden ja innovaatioiden kehittäminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, laulujen kirjoittaminen, eläinten ihmeellisen viisauden syvempi ymmärtäminen ja omalla maatilalla nikkarointi.
 
  1. Anita Forsblom
  2. Olen varajäsen.
  3. Teen tanssi-liiketerapiaa musiikkiterapeutin ja työnohjaukseen lisäksi.
  4. Opiskelen kehityksellisiä liikemalleja Satu Palokankaan johdolla.